Rakenne- ja aikamuotovirheitä

Huhtikuun toinen viikko

No mihinkäs neidit sitten olisivat matkalla?

Pois Jakutskista.

Jaa kyliin vai?

Njoo.

Huoltoasemalla kaikuu hähätys miehen vilkaistua varustustamme ja erityisesti luotua katseensa mustiin lenkkareihini.

Ai noilla kengillä? Kylässä on vielä täystalvi.

Hetken päästä saamme silti kavuta kyytiin tähän ”lapsia”-kyltillä varustettuun koulubussiin ja kurvaamme tielle. Hyvin kävi, sillä pieni vikkelä mies oli tullut vauhdilla huoltoaseman myymälästä, ja vastaus ensimmäiseen kommunikointiyritykseemme kuulosti lähinnä kiroamiselta. Joko mies muutti mielensä tai olimme ymmärtäneet väärin, sillä pikkubussilleen ehdittyään mies oli kääntynyt ja viskannut kättään meille merkiksi tulla juttusille. Kaupunkiin hän oli tullut hakemaan elintarvikkeita viikon tarpeiksi. Tietysti kylässä on kauppa, mutta ilmeisesti maito ja tulitikut kannatti noutaa muualta. Kuski oli paljon matkustellut, vannoi tulitikkujen nimeen tilanteessa kuin tilanteessa ja kohtuudella kehuskeli keittotaidoillaan, kokki kun oli koulutukselliselta ammatiltaan. Matkalla hän poimii kyytiin pari samaan kylään palaamassa olevaa lapsokaista ja jättää meidät päätien varteen, ennen kuin kääntyy koti kotiaan.

Aiempi tulos päivän aikana oli ollut köyhänlainen. Kaikki olivat olleet matkalla Jakutskin keskustaan tai siirtämässä rakennustarpeita kahden kilometrin päähän.  Harvat kaupungista pois matkalla olleet kuskit eivät olleet suostuneet ottamaan kyytiläisiä. Lähinnä olimme odottaneet tien laidassa, boikotoineet räjähdysalttiiksi merkittyjä polttoainerekkoja ja yrittäneet näyttää niin huvittavilta, avuntarpeisilta ja säälittäviltä kuin suinkin. Olimme kieltäytyneet kahden keskiaasialaisen rekkakuskin tarjoamasta kyydistä heidän keskusteltuaan ohitsemme omalla kielellään innokkaasti ja tingattuaan meidän erkanevan toisistamme eri ajoneuvoihin.  Paljon on kuulunut varoituksia vihannes- ja hedelmämyyjinä ja kenkäsuutareina työskentelevistä keskiaasialaisista ja heidän sinisilmäisille tytöille osoittamistaan sashlik(lihavarras)-kutsuista. Olimme myös ehtineet hakea hiekkaa seitsemän kilometrin päästä Lena-joen penkereeltä. Havaitusti jää vielä oli rekankestävää. Tadzikistanista kotoisin oleva kuski oli tullut sukulaismiehineen työskentelemään, ja he kaikki ahersivat saman hiekansiirtoprojektin kimpussa. Veljenpojan lastatessa kaivuukoneella hiekkaa rekkaan kuski soitti meille lempikappaleitaan, kertoi kotimaassa olevan vaimonsa työskentelevän lääkealalla, ilmoitti olevansa tyytyväinen vanhempiensa valitsemaan vaimoon eikä kokenut useammille tarvetta, vaikka elättämään pystyisikin. Lapset kuulemma osasivat hyvin englantia. Paluumatka sujui nopeasti. ”Ota vielä numeroni. Soita, niin teen sashlikia.”

Musta auto pysähtyy. Pilvisellä säällä aurinkolaseja käyttävä kuski toimii työkseen timanttialalla. Kahdeksan kuukauden työkomennukset vievät kauas pohjoiseen, ja nyt viisivuotiasta poikaa nähdään ajoittain. Moskovan koruliikkeissä asiakkaat ovat välinpitämättömiä timanttiin kiteytyvästä työmäärästä ja -vaiheista, aivan kuin niitä voisi poimia varvikosta sellaisenaan. Pysähdymme tervehtimään tienvarressa varjoliitäviä luokkatovereita. Toiveita lähteä muualle ei ollut, eikä esimerkiksi Eurooppa edes matkailukohteena kiinnostanut, vaikka serkku oli kovasti kehunut Saksan-liftausreissuaan. Tällä hetkellä matka oli kohti kotia perheen luo, synnyinkylään. Jäämme kyydistä eläintarhalla noin sadan kilometrin päässä Jakutskista.

Taputtelemme jakutianhevosta, jonka lieka on sidottu liikennemerkkiin, emmekä olleet huomata ohiajaneen auton pysähtymistä. Jo menomatkallaan meidät nähnyt armenialainen oli palaamassa asioiltaan ja poimii meidät säälistä kotteroonsa. Hän oli tullut Jakutskiin viitisentoista vuotta sitten urheilijana kisoihin. Pyynnöstä hän oli jäänyt, ja urheilu-uran päätyttyä jatkaa nyt vessapaperialalla. Jakutskin kesät ovat tietysti lyhyitä mutta myös kylmiä verrattuja kotimantujen suveen. Siellä pelloilla satoa kerätään, ja viidenkymmenen asteen helteillä voidaan pitää lepotaukoa keskipäivällä. Emme heti osaa kertoa, kuka tutuistamme olisi vailla töitä ja voisi liimata etikettejä vessapaperirullien ympärille.

Voitonpäivä

Kello kymmenen aamulla pärähtivät katutolppien kovaääniset laulamaan marssilauluja ja kansallishenkisiä ja -romanttisia sävelmiä. Musiikki jatkui yömyöhään hälytysajoneuvojen sireenien ajoittaisella säestyksellä. Tolppien kaiuttimet on ripustettu myös hätätilanteita varten, ja näköjään niiden toimivuus testataan näin musiikillisesti kahdesti vuodessa eli vappuna ja voitonpäivänä. Voitontorilla arvatenkin oli suuret 70-juhlavuosijuhlallisuudet. Lenin-torille oli konserttilavalle raahattu kymmenkesäinen tyttö laulamaan rauhan puolesta. Kaduilla vilisi aseettomia lapsisotilaita. Oranssimustaraitaisia nauhoja näkyy rinnuksissa edelleen reilu viikko juhlapäivän jälkeen, seuraava kontrollitarkastus suoritetaan kuukauden kuluttua.

Suomalaisen Seura

Suomalaisen Seura perustettiin 1993. Jäseniä on viitisentoista, ja heidän inkeriläisiä esisukulaisiaan tuotiin suuren isänmaallisen sodan aikana. Usein toinen vanhemmista saattaa olla jakuutti. Eräs yksilöi toisen vanhemmistaan juutalaiseksi, toisen jakuutiksi. Tai äiti on suomalainen ja isä saksalainen, tai isä on vaikka Kazakstanista. Ja heidän lapsensa on nainut tataarin. Osa tuoduista työskenteli Jäämeren rannalla kalatehtaissa. Lapsia karkotettiin myös, jos vanhemmat olivat kuolleet sodassa. Vaikka vanhemmat vielä suomea osasivat, taito on pitkälti kutistunut tervehdykseen ja kymmeneen laskemiseen. Joulupuuta osattiin myös jonkin verran rakentaa, samoin kuin houkutella tyttöjä nuoria jakamaan kalliolle kukkulalle rakennettua majaa. Ensitapaamisella mukana kannettu 80-sivuinen kansio täynnä tietoja vanhemmista oli jo seuraavalla tapaamisella muuttunut kirjaksi. Museoissa vanhoissa valokuvissa oli jo näkynyt suomalaisia sukunimiä.

16.5.

Rosoinen blues soi, ladan upottavat penkit on vuorattu paksulla yösinisellä sametilla ja Jakutskista kolmekymmentä kilometriä pohjoiseen sijaitseva Kangalassi (Кангалассы) lähestyy. Hökkeleitä ohittautuu katkeamattomana janana ja kyliä erottavat toisistaan vain nimikyltit. Lehmät ja hevoset jekkuilevat tiellä. Hevosten turkki kevii tai kesii ja varsat säntäilevät. Toistaiseksi ruskean, oranssin ja harmaan väreissä loikoileva nurmialanko saartaa turkoosinsinisiä vielä osin jääpeitteisiä lampia. Sulissa kohdissa kylpee naurulokkeja. Puusto koostuu valkorunkoisista, punarisuoksaisista koivunkurjakkeista ja pajukoista. Neuvostoajoista Kangalassin asukasluku on kutistunut kolmisentuhanteen asukkaaseen. Ensimmäisenä näkyy hiilitehdas, jonka välineellinen arvo on laskenut kaasun saavuttua keskuuteen. Västäräkit viskelevät pyrstöään. Vuorelle, joka on täyttä hiekkaa, kipuamme nelinraajoin häiriköintimme vuoksi alas valuvaa hiekkaa vastavirtaan. Kasvitupot juurineen sitovat hiekkaa siellä täällä, monin paikoin hiekka on paljaana. Laella kasvaa suora- ja ohutrunkoinen mäntymetsä. Horisontissa näkyy Lena-joen jäidenlähtö. Paloittunut jäämassa lipuu hiljalleen. Vuoren ja joen välissä on tulvatasanko, jossa törröttää sähkötolppia ja poikkeuksellisesti asumattomia taloja. Joillain tienoin tulva nousee vuosittain kotiin, samaan tapaan kuin kuulemma joissain päin Suomen kattovettä. Kelirikon aikaan Lena-joen yli ei ole liiemmin menemistä, osa maailman isoista kaupungeista on edelleen luonnon ehdoilla.  Ikuisesti suunniteltua siltaa ei edelleenkään ole. Silta on mainio paikallispoliittinen aihe, josta poikkeuksetta siirrytään keskustelemaan suunnitelmista ylittää Beringin salmi sillalla ja tulevasta suorasta Jakutsk – Los Angeles -ratayhteydestä. Ne, jotka mieluusti täyttävät kenkänsä hiekalla, luistelevat alas, ja housujaan säälimättömät laskemat pyllymäkeä. Alhaalla odottelevat lennättävät ilmakäärmettä (suomemmaksi leijaa). Ajomatkalla takaisin kaupunkiin bensiinikäyttöisellä potkurilla terästäytynyt tuuliliitäjä hyödyntää lakeutta, jota eivät puhelintolpat eivätkä satunnaiset puukasaumat pahemmin rumenna.

Kasviloistoa hiekkavuorelta.

Kukkaloistoa hiekkavuorelta.

Vastavaloromantiikkaa hiekkavuorelta.

Elävä still life -sommitelma hiekkavuorelta.

Näyte hiekkavieremärinteestä hiekkavuorelta.

Tulvatasankoa ja Lena-joella lipuvaa jäämurskaa kukkavarren juurelta nähtynä.

Tulvatasankoa ja Lena-joella lipuvaa jäämurskaa kukkavarren juurta ylempää nähtynä.

Tulvatasankoa voimajohtoineen ja puuaitoineen ja peltoineen ja muineen.

Jakutskin keskustan Ystävyyden aukio. Taustalla julkisivultaan punertavapuinen oopperatalo. Torilla kelpaa ajella jollakin singon näköisellä varustettua metsänvihreää potkuautoa.

Vielä sekalaisempaa

Koululiikunnassa tytöt ja pojat voimailevat tasaveroisen erottelematta yhdessä. Hyvät lentopallotaidot ovat osa toteutunutta koululiikunnallista yleissivistystä.

On käsite kylähullu. Kylähullut ovat tyypillisesti kylistä ja rasistoivat, jos joku ei ole aito jakuutti vaan esimerkiksi jukagir tai evenki tai kuraverisesti jakuutti vain toisen vanhempansa puolelta.

Kierrätystä ei tunneta. Roskapöntöt ovat avoimia metallilaatikoita. Rottia ja varpusia vilisee. Pönttöjen luona on metallirunkoisia koristekuvioituja singereitä, pöydänkokoisia kanteleita ja täysiä pussillisia siistejä leluja. Sähköisessä verkossa on kaupungin myynti–osto–vaihto-sivusto, jolla liikkuu paljon turkiksia. Toisen käden vaateliikkeitä ei toistaiseksi ole näkynyt, kuulemma ainakin yksi on. Kirpputori tarkoittaa maalaistorin ulkotoria, jolla ahavoituneet papat myyvät reikäisiä kalaverkkoja, parkkiintuneita nahkasaappaita, väräjävävanteisia raskaspolkuisia polkupyöriä ja kirjaston poistokirjoja. On löytynyt esimerkiksi upea neuvostoaikaisen graafikan opus ja venäjänkielinen versio Kaislikossa suhisee -kenttämuistiinpanolehtiöstä, jonka venäjänkielinen nimi seurailee alkuperäistä nimeä kirjaimellisemmin kuin suomalainen versio.

Kaupunkiin on saapunut planetaario. Teltan läpimitta on viitisen metriä ja teltan laidat valitettavan tiukasti maanmyötäisiä. Mutta tänä vuonna British Museum on suonut kokoelmistaan näyttelyn Jakutskin kansallismuseoon. Puolueettomien kansallismuseon työntekijöiden mukaan ensimmäisen kerran kokoelmaesineitä British Museum lainasi Moskovaan tai Pietariin, ja nyt toisen kerran kokoelmaesineitä tänne. Vuonna 1867 luinen (, ehkä essehin eli juhannuksen viettoon kuuluvia) urheilukisoja esittävä pienoismalli matkasi Jakutskista Moskovan ja Pariisin kautta Lontooseen ja nyt ystävälliseen lainaan tänne.

Kulttuuritalon tuulikaapin nurkassa matolla kasa lettuja ei ihmetytä. Alladseja siinä kiitoksena hengille.

Ilmassa lentää hiekkaa ja perhosia. Puuskien viskoma Lena-joen pöly on kähentänyt koirien haukunnan pehmyiseksi. Varpuset tasapainoilevat toistensa selillä, perhoset etätandemlentävät ja puistonpenkit ovat käytössä. Sisätiloissa näppäimistöjen naputtelu kiihtyy, kun opiskelijat heräävät luomaan lopputöitään. Yksinkertaiset kirjoittajat itse, näppärät lataavat internetistä ja mukavuudenhaluiset teettävät tilaustyönä tutuilta tai lehdissä avoimesti mainostavilta puuhaan harjaantuneilta.

Edellisviikon maanantaina sateessa ja tuulessa selvisi tuulitakilla, tiistaina selvisi läkähtymättä t-paidalla, keskiviikkona satoi lunta muutama sentti, torstaina sama lumi makasi maassa, perjantaina maa märkistyi ja lauantaina kuivui. Kuumallakin säällä sementtijaloilla seisovien rakennusten mahanalukset huokailevat koleasti ohikulkijoille.

Muutoin aika kuluu essehin odotuksessa. Aurinkoa tervehditään kesäkuun lopun mantereisen kylmässä yössä.