2

Tänä vuonna on veden irtomyyntipiste saapunut muutaman sadan metrin päähän, lähemmäs kuin laitakaupungin kiinalainen tori, mikä emansipoi kertakäyttömuovinvastaista naista ajankäytöstä vedenkantoon. Kirkkaankeltaisten pajujen ja koivujen rinnalla ruukkuistutukset ovat vielä täydessä kukassa ja muutoinkin kaupunki vaikuttaa olevan koreimmillaan kesän elokuvafestivaalien ja aktuaalitaideulkoilmanäyttelyiden jäljiltä. Elokuvakeskuksen takana vihreänä kukkivassa lammessa seilaa metrin mittaisia origamiveneitä ja järven ranta on samaiseen biennaaliin liittyen kansoitettu patsain. Biennaalin osallistuakseen aktuaalitaiteilijoita kerääntyi paikalle Ranskasta ja Brasiliasta asti. Viime sunnuntaina olivat sekä Jakutian tasavallan presidentin vaalit (sama jatkaa edelleen) että kaupungin 382. syntymäpäivä. Kuulopuheiden mukaan eilen lauantaina oli mahdollisesti ensimmäinen jonkin sortin pride-paraati, mikä ei kuitenkaan ylittänyt omaa viitsimiskynnystä. Kaupungin vilkas näyttelyelämä jatkuu ja ensimmäisissä avajaisissa on jo opintojen vahvasti velvoittamina käyty. Nämäkin avajaisseremoniat toimitettiin salissa, jonka palovaroittimet eivät ole turhan herkät tai jotka eivät mahdollisesti lainkaan olemassaole, sillä shamaanin rituaalin ohessa polttamat oksat ja letut eivät laukaisseet hälytystä.

Aamuisin ja muutamana vuorokautena päivälläkin on lämpötila yhdeksää tai kolmeatoista astetta, mutta tänään iltapäivälämpötila kelpaisi vaikka auringonottoon. Kävelymatkan varrella kerrostaloalueen autotallikylässä viettivät jotkut sunnuntaina autojen kanssa askarrellen tallien ovet selällään ja saslikit lähistöllä hiljaisella tulella. Piirustussalina toimivassa instituutin etäpisteessä on tänäkin vuonna ennen lämmityksen aloittamista koleaa, ja ainokainen edellisvuonna nähty lämmitin on joko omittu muihin huoneisiin tai kadonnut kokonaan. Uuden ostamista varten toimitimme kolehdin, saa nähdä ilmaantuuko lämmitintä. Viileys pitää virkeänä ja kannustaa ripeään aikaansaantiin.

Kadunvarressa mainos ilmoittaa ensimmäisen Subwayn saapuvan kaupunkiin. I’m loving it -puuttuu edelleen. Päiväinen kävelykierros laitakaupungilla hauskuutti uutuuttaan kiiltävine lasiseinäisine ostoskeskuksineen, joiden vieressä keskikohdaltaan notkollaan olevat, päädystään vajonneet tai maahan palaneet puutalot pitivät omia kestejään. Pari-kolmekerroksinen talokin olisi myynnissä, paljollakohan irtoaisi ja minkähänlaista yritystoimintaa keksisi tänne kehityksen keskelle kehittää?

Suppeasti erään biennaalin valtaamaan alueen teoksia esittelevä otos. Opiskelukaverit nirhaisivat kuvan avuttomuuden tähden. Biennaalin logo on insituutin opiskelijan suunnittelema ja ylipäätään biennaalin järjestelyt pitivät kaupungin ymmärrettävästi kiireisenä hyvän tovin.

Takaisin itään

Kuudeksi vanhempien tarjoamalla yksityiskyydillä Kalevaan, sieltä halpayhtiön linja-autolla Kiasmalle, yhdeltätoista venäläinen pikkubussi lähti Kampin nurkalta. Samassa ajoneuvossa matkannut tummasilmäinen, isossa takissa huppu vinossa ja taskut täynnä tavaraa hiipparoinut nuorimies piteli visusti kädessään ruusupukettia koko kahdeksantuntisen ajomatkan Pietariin. Puketin sisäilman kosteus tiivistyi, kultanauhat rusentuivat ja sellofaani rypistyi pysähtyessämme Suomen puolella ostamassa kalaa (miksi kalaa, ei tietoa, hölmöyksissäni kysyin suoraan ja vastaus sen mukaisesti välttelevä, toki on kuullut että Suomen puolelle tullaan erityisesti ostamaan tuoretta[?] halpaa[?] maukasta[?] lohikalaa), tullimuodollisuuksissa sekä Suomen että Venäjän puolella (useammasta pysähdyksestä huolimatta olivat olemattoman mukavat, matkatavaroita ei tarvinnut raahata pikkubussista kertaakaan pois eikä viranomaisilla ollut innostusta takakontin kaivelemiseen) ja muutamilla bensa-asemilla ruokailemista ja vesikäymäläkäymistä varten. Puketti pysyi kainalossa, mutta oli vastaan kipittänyt saaja riemuissaan Pietarissa päätepysäkillä, joka sopivasti sijaitsi heti Moskovaan lähtevien junien aseman vieressä. Puoli kuudelta aamulla Moskovassa torin alitus kävelytunnelia pitkin toiselle asemalle ja muutaman tunnin odottelun jälkeen Siperiaan lähtevään junaan.

Taas oli edustus avoimessa makuuvaunussa monimuotoinen, matkan aikana ehti tutustua 1000-vuotiaaseen joogaa harrastavaan, radistina lentokentillä työskennelleeseen Valentina-mummoon, joka nyt oli matkalla Ukrainasta asuinpaikkakunnalleen Oimyakoniin, joka tunnetaan myös kylmimpänä asuttuna paikkana tai muuta sellaista. Jakutskista on tarjolla turistimatkoja, ja autolla matka sinne vie puolitoista vuorokautta. Heti viereisessä välikössä nerjungrilaiseksi sähköteknikoksi itsensä esitellyt Dimitri askarteli matkapuhelimen laturiinsa jatketta toisesta pistokkeesta toivoen sen sopivan paremmin junavaunun pistorasiaan. Ainakaan ensimmäinen yritys ei tainnut onnistua, mutta havaittavasti puhelimeen oli taas löytynyt virtaa myöhemmin matkan aikana. Samassa vaunussa matkasi myös ranskalainen, joka puhui sujuvaa venäjää työskenneltyään oppaana Irkutskissa, mutta oli jo ehtinyt muuttaa takaisin kotimaahansa ja oli nyt huvimatkailemassa. Novosibirskista Krasnojarskiin vaunun loppupää kuunteli kahta nousuhumalassaan rauhallisen iloista veikkosta huolimatta vuosi sitten kesällä voimaan tulleesta kiellosta alkoholin juomisesta junissa. Nykyisin ei ilmeisesti junavaunujen välikössäkään saisi tupakoida, mutta siihen ei liiemmin puututtu. Poliiseja sen sijaan muutaman asemanpysähdyksen aikana vieraili vaunuissa kontrolloimassa junaan kaupoista kannettavien alkoholilastien määrää. Tällä kertaa ei junan käymälästä loppunut paperi kertaakaan ja vaunun viltitkin oli uusittu.

Jossain päin jo Baikalin tienoilla näkyi junan tuhruisesta ikkunasta radanvarren ojassa puupölkkypinoja palamassa käytännössä metsässä kiinni. Ei näkynyt ainakaan junan pohjoispuolen ikkunasta katsellen valvovaa silmää mailla mannuilla. Samasta ikkunasta näkyi myös nietoksittain lunta jossain jo Baikalin ohitettuamme. Baikalilla maistettiin tietysti savukalaa, suoraan auton takakontista myytynä.

Nerjungriin saavuttuamme oli asemalaiturilla viimevuotiseen tapaan vastassa useita autokyytiä Jakutskiin ja Aldaniin kauppaavia kuskeja. Tällä kertaa matkustajia riitti, eikä Nerjungrin asemalla ollut aikaa käydä tarkastamassa kirjanvaihtohyllyä, jollaisesta matkan aikana tehdyistä tutkimuksista huolimatta oli saatu edellinen havainto viimeksi Moskovan asemalla. Vastapainona koettiin myös heppoista mielihyvää, sillä siinä alkusyksyisessä keskiyön hämäryydessä asioita sopiessamme ja hoidellessamme eräs matkustajista tiedusteli, mahdanko olla Moskovasta kun on aksentti tuollainen.

Hetken odoteltuamme kuskina toimiva kaunis nuorimies latoi tavarat takakonttiin ja kurvasimme tankkausaseman ja renkaiden paineentarkistuksen jälkeen matkaan töyssyiselle, kuppaiselle ja onkaloiselle tielle. Pysähdystauoilla kuski jaksoi kysellä olimmeko nukkuneet, mikä jaksoi huvittaa. Vaikka takapenkiltä löytyikin puolet turvavyöstä, oli nukkumista houkuttelevampaa varoa pään iskeytymistä kattoon ja tarrautua penkkiin. Flunssaa poteva mummo sen sijaan käpertyi syliin torkuille ja lievitti oloaan tomaattimehulla alashuuhdelluin pillerein. Tupakkatauoille pysähdyttiin muutamasti, ruokailemaan kerran. Kissa koisi tienvarren ruokalan keltaisesti valaistussa salissa mikroaaltouunissa lämpiävien perunamuusin, geelikastikkeen ja kananreisien tuoksussa.

Tupakkatauoilla jutellessa ilmeni, että viidestä matkustajasta mummo ja minä olimme ainoita Jakutskissa käyneitä, yksi oli matkalla tapaamaan äitiään pitkästä aikaa ja kaksi muuta oli sama yhtiö kutsunut töihin. Vankan asiantuntevasti jouduin luomaan pettymyksen, kun kyselivät joko poroja jo kohta näkyy näin pohjoisessa. Eittämättä leveän Lenan yli ei edelleenkään ole siltaa, mutta autolautta lähti liikkeelle odottamatta muita matkustajia pikkupakumme lisäksi.

Kahdentoista tunnin horteisen kolistelun jälkeen Jakutskissa matkustajat omaisuuksineen ripoteltiin kohteisiinsa, mummo ja minut viimeisinä. Kaarrettuamme sisäpihaoikaisujen kautta mutaiselle laitakaupunkitielle, jolla viemärit ja niiden mahdollisesti paikallaan olevat kannet sojottavat kolmekymmentä senttimetriä tienpintaa ylempänä ja ajoelämys kävelynopeudesta huolimatta on höykyyttävä, ihmetteli mummo mikä se tämä tämmöinen ränni on. Tälle kadulle nimeltään Halturina (käännös viittaa hutilointiin) jätettiin minut ja mummo, joka siirtyi toiseen autoon jatkamaan taivalta kylmimpään pisteeseen kotionsa ja itse kipusin yhdeksänteen kerrokseen. Kerroksen ikkunanäkymää on muuttanut viime vuonna rakenteilla ollut ja nyt valmistunut kirkkaankeltainen kerrostalo, joka korkeudellaan ja kirkkaudellaan erottuu ympäristöstään. Sopisi hyvin Tampereellekin.

Puolityhjän asuntolan asuinhuoneen lukko ei kesän jälkeisen ensimmäisen avaimella avaamisen jälkeen enää toiminut, mutta uusi lukkopesä liikkuvine kielineen vaihtui oveen jo saman päivän aikana. Tavarasäilönä toimivan huoneen ovi aukeni vähäisellä rymistelyllä. Kylpyhuoneen vesiputki on edelleen puhkiruostunut, ei kukaan itseni mukaan lukien jaksanut tai muistanut ilmoittaa asiasta alakerran ovivahdeille.  Ei muuta kuin laskemaan pois ensimmäiset ruosteidet sylkäisyt hanan kuuma- ja kylmävesipuolilta. Torakka viittoili ruosteisen veden täplittämän ammeen pohjalta tervehdykseksi.

Maitse Jakutskiin on aika pitkä matka, josta selviää alle kilometrin käveleyllä. Tai selviäisi, jos ei jaloittele juna-asemilla ja Moskovassa nouda opintoihin liittyvää paperia ministeriön etätoimipisteestä. Tuli ainakin tutustuttua Moskovankin langattomalla nettiyhteydellä varustettuun maanalaiseen.

Radanvarren mökkelö

Synkkä ja myrskyinen aro

Tienviitta ja seuraa matkan aikana pitäneet johtolangat

Barabinskin aseman odottavat korpit

Junan henkevä välikkö

Baikaljärven rantatontteja

Tyndan kaupungin keskustaan vievältä sillalta kohti juna-asemaa. 156 minuutin tauon aikana hyppelehdimme vaunun alkupään matkaseuralaisten kanssa ostamaan heille tuloksetta matkapuhelintarpeistoa