Herbaario avautui 28.3.

Osana opiskelijoiden keväällä porrastetusti järjestettävien yksityisnäyttelyiden aaltoa pystytettiin myös Maarin näyttely, jonka järjestämisestä opettajat oikeastaan aika hyvissä ajoin jo edellissyksynä ilmoittivat asianomaisellekin.

Suurin osa näyttelyn piirustuksista on ammoin Suomessa tuherrettuja, joten ne tulostettiin tietokoneelta. Originaaleja on, mutta harvassa. Kaveri suunnitteli näyttelyjulisteen kalastelemaan katsojia ja kutsukortin täsmäaseeksi valittuja ihmisiä kohtaan. Kaksi liian pitkää päivää leikkelimme kehyksiä kartongista ja ripustimme töitä neljännen kerroksen kehäaukiolle ja käytävän varrelle. Näyttääpä edeltävä kirjallinen kuvaus järjestelyistä mukavan tiiviiltä ja mutkattomalta.

Avajaisissa oli monella instituutin edustajalla kaunista sanottavaa. Oma pieni kiitospuhe, jota hillityllä pelolla kirjoitettiin ja harjoiteltiin reilu vuorokausi, oli kavereiden vakuuttelun perusteella ymmärrettävästi äännetty, käypä ja tarpeeksi kuuluvasti esitetty. Mahdollista mustavalkoistelua taas, mutta aivan kuin täällä esiintymisestä ei tehtäisi kovin isoa numeroa. Jännittäähän se toki, mutta minkäs teet, esiinnyt jos tarvitsee eikä asian suhteen ihmeemmin terapioida.

Näyttely ei näillä näkymin ole kiertämässä Suomeen. Edellisviikolla kylläkin vierailimme Bestiaari-näyttelyn avajaisissa, kyseinen näyttely on ollut Heurekassa, näyttelymusiikki oli suomalaista tekoa ja näyttelyn luoja kait moskovasyntyperäinen, taisi sujuvasti suomea.


Herbaarion avajaisten jälkeen kipaisimme koko opiskeluryhmän voimin bensiinikäyttöisin hevosvoimin kaupungin rajain tuolle puolen leikkimään ja grillailemaan.

Grafiikkaa tarjolla -mainosjuliste kaverin luomana. Perinteiseen tapaan tulostamossa tulostivat hieman mutta tarpeeksi erivärisenä kuin sähköisessä muodossa näytti ja virittävänä lisänä hempeä vasemman laidan raita.

Sinne niitä töitä jatkuu näön kantamattomiin. Viimeistään puolivälissä ripustusiltaa katui töiden määrää.

Vielä on parannettavaa sommitelmallisen silmän hiomisessa, kun tämänkin seinän asettelu tehtiin monta kertaa uusiksi ja lähes kaikki versiot näyttivät omasta mielestä yhtä hyviltä. 

Huopakynätöpöttelyn koko noin 15 x 20 cm eli tavallisen pieni.

Pyykkiä kuivumassa.

Vahaliiduttelun koko noin A2, tervehdyttävästi pienin sallittu harjoitustöiden pinta-ala.

Syhämmällistävyyttä

Ennen viime syksyä muiden epämääräisten ennakkoluulojen ohessa kuvitteli toisaalta sulkeutuneiksi ja toisaalta Arkangelissa oli jo kokenut sikäläisten, luonnollisesti valtion toiselle laidalle ulottuvan ystävällisyyden. Jakutskilaisten lempeästi hukuttava ystävällisyys ja läheisyys yllätti, eikä kyse tunnu olleen silkasta alkukoreilusta. Epämääräisiä ja mitääntodistamattomia esimerkkejä: opiskelijatoverit ovat aina valmiita auttamaan vaihto-opiskelijaa ja toisiaan vaikka päivä olisi ollut jo muutenkin pitkä (no, varsinkin viidettä vuotta yhtenä ryhmänä opiskelevien siteet ovat jo varsin lujia), kauppojen hedelmä- ja vihannesmyyjät aloittavat herkästi keskustelun (ilmeisesti muidenkin kuin vaihto-opiskelijan kanssa) ja kun asuntolassa on ennen lukukausien alkua ollut eteerisen hiljaista, ovat tutut huolissaan kyselleet kuinka selviän ikävästä. Kliseinen yleistys venäläisten avarasta sielusta sopii nakutetusti. Ainakin piireissä, joissa liikun, toteutuvat välittäminen, auttaminen ja jakaminen. Vaihto-oppiluuden vaikutus on merkittävyydeltään tietysti tuntematon, voipi olla että kielitaidottomuuden vahvistama avuttomuuden mielikuva on niin vahva ettei rujo ulkomuoto ehkäise huolehtimisreaktioita.

Toisinaan ylitsevuotava ystävällisyys vaikeaa ja erikoista nieltävää suomalaiselle ja tämän reaktiot ympärillä oleville ihmisille varmaankin oudohkoja. Opittu on, että vasteena ystävällisyyteen ja palveluksiin kannattaa ilmaista yksinkertaista kiitollisuutta refleksinomaisen älkää-nähkö-vuokseni-vaivaa -(keinotekois-?)kauhistelun sijaan väärinymmärrysten välttämiseksi. Yhdessä on myös naureskeltu toisistaan poikkeaville huumorintajuille. Toisaalta on havaitsevinaan ilahduttavan tuttua huumoria ja päänsisäistä meininkiä, toisaalta taas jotkin vitseistä eivät selvästikään uppoa vaan hukkuvat pimeälle alueelle.

Puskista:

Pari vuotta sitten Arkangelissa bussissa istuessa yllätyttiin, kun kuski kurvasi pois aamuruuhkasta kerrostalojen sisäpihasokkeloon, seikkaili pitkin ahtaita kujia ja parkkipaikkoja ja solahti takaisin autotielle ohitettuaan pahimman ruuhkaristeyksen muttei muistaaksemme ainuttakaan pysäkkiä. Vähäinen bussikokemus Jakutskista ei toistaiseksi yllä samaan vähäisseikkailujännittävyyteen, mutta erään aamun bussin sisältö oli silkkaa turkista. Tuo aamu on tosin jo kaukana, männä viikolla tiistaina turkissaappaat jalassa sitä tajusi tallustelevansa ainutlaatuisena, kaikilla vastaan tulleilla oli jo kevyempää jalkinetta. Päivisin on jo niin lämmintä että loskakeliksi menee. Edelleen: tervetuloa kevät ja tervemenoa parvekkeella säilytetty jääkala. Koiratkin jo leikkivät eivätkä puiki pakkasia pakoon. Mitään ei vielä ole nähty, mutta ennakoiden huvittaa ajatella ainakin eräiden Fennoskandian eteläisten kaupunkien kevätperinteisiin kuuluvaa keskustelua sulavien nietosten alta paljastuvista huimista koiranjätösmääristä.

Naisten päivä

Kansainvälistä naistenpäivää vietetään näyttävästi ja kukkaisasti. Vakituisia kukkakioskeja on kumman monessa kadunkulmassa, joten jatkuvaa kysyntää ilmeisesti riittää. Väentungos jo ihan kaupan kokoisessa Vihreä paratiisi -kukkakaupassa naistenpäivän aattona oli siis odotettavissa. Myöskään ostoskeskuksen läpikävelty hajuvesiosasto ei ollut autio.

Kaikki naispuoliset eivät tietenkään ole erityisen naisellisia, omista korkokenkiä, maalaa kasvojaan peilin edessä toistakymmentä minuuttia ennen lähikaupassa käyntiä tai muutoinkaan asettele kaulahuivia ja talvitakin huppua peili apunaan. Naisille avataan kuitenkin ovia kovin herkästi (eikä automaattiovia ole ihmeemmin osunut tielle), joten seurasta riippuen kannattaa helpottaa muiden oloa hidastamalla kävelyvauhtia taktisissa kohdissa jotta ovi ehditään avata. Naispuolisten käsihygienian tasoa varjellaan myös niin, että perinteisesti(?) vain miehet kättelevät toisiaan tavatessaan. Tavasta poiketaan, kaikki miespuoliset eivät kättele toisiaan, jotkut tutustuessaan kättelevät naisiakin ja niin päin pois.

Asuntolassa järjestettiin torstaina tyttösille vastaavanlainen kisa kuin isänmaanpuolustajien päivän lähistöllä poikasille. Ohjelmat taisivat vastata toisiaan, tapahtumaa oltiin muualla paossa.

Naistenpäivän sijaan seuraavalla viikolla vietetään blogipostitonta viikkoa, sitä seuraavalla viikolla jatkuu taas.

Vieraiden maiden hanamia odotellessa voi ihailla naistenpäivänäkin kukkivia jakutskilaisia omenapuita. Täällä eivät muuten elävät omenapuut kasva, kehdataan myöntää ettei tullut mieleen. – While still waiting for the abroad-located hanami you can enjoy the everlasting flowering of apple trees. Should maybe feel ashamed to admit that apple trees don’t grow here and it didn’t even cross the mind.

Lumikuorrutteista lumihankea. – Snow covered by snow.

Rääppeitä

Olympialaisten osalta seurattiin avajaiset ja sulkijaiset, jotka graafisella taidolla kriittisesti ryhmäarvioitiin. Maalauksen opettaja kertoi Suomen päihittäneen Venäjän jääkiekossa, minkä johdosta nyt kannatetaan jatkossa Suomea ja toisaalta kaverin äiti jälkeläisensä välityksellä ilmoitti vihaavansa vaihtaria.

Toistaiseksi laskiaisen vietto kutistui suunnitelmiin lähteä porukalla hiihtämään. Toisen kaverin äiti kielsi, tuulisella joella on liian kylmä, tuuletta pakkasta oli reilut 25. Kaupungissa laskiaisen vietto ei ole näkynyt mitenkään, toiselta toreista lumimäet on ajat sitten korjattu pois. Kaveri muisteli lapsuuden riemukkaita, raumalaisia karnevaaleja lähenteleviä kylälaskiaisia ja kertoi kylissä vietettävän yleisemmin kuin kaupungissa. Tai ainakin ennen niin taisi olla, muistin mukaan. Värikkäin juhla kuitenkin, ja erityisen hyvä aika syödä blinejä. Jotka muuten Suomessa ovat kumman pieniä ja paksuja (siis einespinaatti/-porkkana/-veriletun kokoisia, ainakin kaikki tähän mennessä Venäjällä syödyt blinit ovat olleet prikulleen kuin suomalaisia ohukaisia.) Pakkasten liennyttyä tänään havaittu varusteista päätellen hiihtämästä palannut ihminen kadulla. Talvella ei ainakaan kaupungissa kummemmin ulkoilla ylimääräistä pääasiassa arvattavasti kylmän vuoksi. Myöskään luistelukenttiä ei ole siellä täällä kuten Suomessa lähes jokaisen koulun pihalla ja puistoissa, vaikka Suomesta poiketen pakkaset ovat taattuja.

Suomessa mantrataan keväämmällä lintulorua, täällä talven taittumista seurataan kalenterista, päivämäärittäin myyttiseltä (talven?)härältä katkotaan yksitellen kaikki kaksi sarvea ja lopulta myös pää.  Jos oikein ymmärretty.