150115

Jakutks on vihdoin vironnut juhlapäiväkasautuman jälkeen. Vaikka monet elintarvikekaupat avautuivat – tarjonnaltaan varsin tyhjinä – jo toinen tammikuuta, konttorityöhön palattiin monin paikoin vasta tämän viikon alussa. Juliaanisen kalenterin huomioimisella gregoriaanisen ohella on ilonsa, ja oikeastaan vielä kolmastoista tammikuuta juhlistettiin juliaanisen kalenterin mukaista uuden vuoden aattoa eli vanhaa uutta vuotta. Vieläkään ei tiedä, miten parhaiten suhtautua jakuutiksi luettuun jouluevankeliumiin.

Uuden vuoden lomilla asuntola oli lähes tyhjillään. Tällä kertaa asuntolaan jäi lisäkseni viisi opiskelijaa, joille uuden vuoden jälkeisenä viikkona joka ilta järjestettiin iltaisin ohjelmaa. Määräys tuli ylemmältä taholta, ja kunkin rapun vaspitatel (kasvattaja, vastuuhenkilö) oli vuorollaan illan ohjelman järjestäjänä. Ohjelma vaihteli viidentoista minuutin tietovisoista (ilmeinen säädetty miniaika) tuntien teeistujaisiin. Seurue oli varsinainen jäännösversio, vanhin 25-vuotias ulkomainen kielen kanssa takelteleva opiskelija ja nuorin 16-vuotias jurottava tuleva it-guru. Sen lisäksi että ohjelma nosti ryhmähenkeä ja kasvatti kohti sivistystä ja valoa, oli muiden tapaaminen ilmeinen helpotus osalle oppilastoa. Jopa osa itse vaspitaateleista ei mielellään liiku yksin autioilla käytävillä, varsinkaan pimeällä. Kuuleman perusteella lähes joka rapussa on oma vaeltava haamunsa. Eräs poika jopa nukkuu valot päällä säästyäkseen näyiltä, mutta siitä huolimatta joutuu kuuntelemaan vaaleassa mekossa laahustavan tytön kolistellessa levottomasti keittiön astiastoa. Ja sitten on heitä paikallisia, jotka viittaavat tarinoille kintaalla.

Sauvakävely on elävä ilmiö, tunnetaan ”skandinaavisena kävelynä” tai vastaavana.

Eläköitymisen jälkeen ei ihmeemmin matkustella tai hankkiuduta kursseille, vaan pikkuruisen eläkkeen kannustamana etsitään uusi työ, esimerkiksi naulakkovahtina tai kaupan kassatyöntekijänä. Arkangelissa näkyi mahdollisesti ikimuistoinen rivistö mummoikäisiä maalareita keikkumassa maalaustelineillä.

Kuinka syödä hopea(?)ruutana oikeaoppisesti? Riippumatta siitä, onko kalanen valmistettu keittämällä sitä suolaliemessä parisen tuntia vai pannussa paistamalla, edessäsi lautasella loikoilee kaunis kokonainen kala. Monimutkaisena ohjeistuksena on jättää ruodot jäljelle, vaikka esimerkiksi ilmarakkokin voidaan jättää nielemättä. Kieli sen sijaan tunnetaan herkkuna, ja hyvää oli. Raakaa (tai siis pakastettua) nautaa ei muuten syödä, vaan ilmeisesti vain varsaa. Ei kuulemma ole puhdasta, koska eläessään syö mitä sattuu.

Päivän kirkkaus peilautuu. Kotirauhaa rikkovassa valokuvassa näkyy ikkunoiden kauniita lumihiutaleita ja sanomalehtivuorausta.

Talvi ei ole erityisen tuulinen, joten lunta kertyy sähköjohtoihin mukavasti. 

Vaikuttavan näköistä, mutta pakkasta on lähiaikoina ollut vain 30-40 astetta.