Kaksitoista tuntia ja yhdeksänsataa kilometriä taittuivat
kaksikerroksisen linja-auton upottavilla, leveillä ja lähes vaakatasoon
säädettävillä penkeillä lentokoneateriaa mössöttäen.
Koillisessa Corrientes-maakunnassa sijaitseva kylä elää perusoletuslehmien lisäksi puusta, mate-juomasta ja hevosista. On
eukalyptus- ja mäntyistutuksia, teillä ajelee rekkoja lastinaan matepuun lehtiä
ja matetehtaiden lisäksi aiheeseen perehdyttäviä museoita on riittämiin. Hevoset
ovat yleinen kulkuväline ja itsenäisyyspäivänä kylätapahtumana oli jotakin hyvin rodeon kaltaista. Kylän kirjasto tarkastettu ja todettu asialliseksi.
Paraná-joen muinaisten kulkuväylien jälkeensä jättämä Esteros
del Iberá -kosteikko on kuningaskalastajien, haikaroiden ja muiden lintujen,
kapybarojen, kaimaanien, heinikon ja kelluvien kasvilauttojen kokonaisuus.
Aluetta selattiin hiljaisesti ja rauhallisesti liikkuneesta moottoriveneestä kuunnellen oppaan ekoturistisia
tulevaisuudensuunnitelmia. Ajomatkalla kosteikkoalueelle vietiin perille läheiselle
maatilalle lähetys, jota kuljettanut auto oli juuttunut mutaan. Tiet ovat hyviä
ja monin paikoin päällystettyjä, mutta osissa maakuntaa esiintyvä punainen maa
(tierra colorada) pölyää kuivana ja märkänä saippuoi tien liukkaaksi mudaksi.
Maa myös värjää kaiken mahdollisen lahkeista autoihin ja koiriin. Kosteikkoa
ympäröi pampalta vaikuttava ruohotasanko, joka lehmälaidunnuksesta huolimatta
on tarpeeksi luonnontilainen nanduillekin.
Maakunnassa riittää jesuiittaraunioita, laskevassa
auringossa Santa Marian viidakkoisilla raunioilla kuunneltiin tukaaneja ja
katseltiin epifyyttejä, seuraavana päivänä vieraillut San Ignacíon
mahtipontiset jäännökset rappeutuivat sitruspuiden varjossa. Mandariininen,
appelsiinien ja sitruunoiden poimiminen autiotalojen pihapuista tuntuu
hauskalta. Horacio Quirogan kotimuseo katsastettin ja käytiin polskimassa
ilmeisimmin geotermisellä energialla lämpiävissä vesissä lepakoiden
läpistellessä täysikuun valottomassa valossa.
Brasilian rajalla pauhuavia Iguazú-kansallispuiston
putouksia lähestytään maitse polkuja pitkin, vesitse kiertoajeluveneillä ja
ilmateitse helikopterein. Vetonauloja syrjäisempi subtrooppinen viidakko sirisi
kuin T. Marentin Maailman sademetsät -kirjan liiteäänilevy, lisänä oli
kahdenkymmenen viiden celsiusasteen talvilämpötila. Linnut huhuilivat,
muurahaiset olivat kahden ja puolen senttimetrin pituisia ja tavanomaisen
kokoisia mutta myrkyllisen värisiä perhosia lepatti polun varren kukinnoissa.
Yksittäisiä pieniä kädellisiä ruokaili puiden latvustossa, ulostehyökkäyksiltä
onneksi vältyttiin. Muina nisäkkäinä vilisi valkokuonokoateja vilkkailla
evästaukopaikoilla. Sammalet, jäkälät ja sienet olivat hauskoja.
Olen vihreä. Upea reissu!!!
ReplyDelete