Sunday, 29 September 2013

Opinnot

Instituutin päärakennus.
Edessänne komeilee Arktinen taiteen ja kulttuurin valtion instituutti (käänsin ihan itse). Laitokseen mahtuu muun muassa laulua, tanssia, musiikkia, maalausta, grafiikkaa ja suunnittelua grafiikan, vaatteiden ja sisustuksen saralta. Instituutin toistaiseksi lyhyt kymmenvuotinen taival näkyy rakennuksen ulko- ja sisäpuolisena uutuutena. Huomiota pyydetään kiinnittämään instituutin edelläkävijyyteen niityn ylläpitäjänä ja sitä myöten kaupunkiluonnon monimuotoisuuden nostattajana.

Instituutti vastaanottaa kävijänsä hienostuneesti, sillä heti sisäänkäynnin vasemmalla puolella on syvennys, jonka puupenkille voi istahtaa katselemaan pöydälle lankeavassa valossa kylpeviä pieniä huonekasveja ja niiden pistokkaita. Tai voisi, jos poukama ei olisi kovin monen muunkin mieleen. (Onneksi ihasteltavia kasveja löytyy ympäri rakennusta ikkunoiden ja tasojen luota. Eivätkä nämä kasvit ole muovisia tai edes luonnottoman moitteettomassa kunnossa, vaan purkeissa lilluvia varsia vesijuurineen, ahavoituneita ahkeraliisoja ja pieniä palmuja, joista näkee että ne ovat joutuneet kauas kotimaastaan. Kasvien vieressä on usein kasteluvettä hapettumassa viiden litran tölkeissä, jotka aiemmin ovat olleet koteja kaupasta ostetulle juomavedelle.) Kuvauksen vinoutuneisuudesta huolimatta ensimmäisessä kerroksessa on toki muutakin kuin pikkuparatiisi, nimittäin vaatesäilö ja tietysti portaikon päistä se alempi. Kuramattoja ei ole, mikä saa säälimään siivoojia mutta ilahtumaan instituutin tekemisestä osansa työllisyyden eteen.

Leveän portaikon seinää koristaa ornamentein kuvioitu maalaus porosta, jonka sarvista versova oksisto saattelee kulkijan toiseen kerrokseen. Portaiden nousua siivittävät myös ovenkarmien ja palohälytysnappirasian päälle keikkumaan maalatut pikkulinnut. Muutoin käytävien seinillä riippuu oppilastöitä, kuten öljyvärimaalauksia, grafiikkavedoksia ja julisteita. Käytävillä myös kaikuu laulu ja esiintymispukuisia tanssijoita kirmaa paikasta toiseen. Ruoan (rasvan) tuoksu on jatkuva, sillä toisessa kerroksessa sijaitseva ruokala aloittaa toimintansa tarjoamalla jo aamupalaa, ja tuoksu leviää aina viidenteen eli ylimpään kerrokseen saakka. Ylimmästä kerroksesta voi kaiteen yli keikkuen katsella kolmannen kerroksen valtavaa, puista ja hopeanväriseksi maalattua karttaa arktisista alueista.

Perspektiivin ja teknisen piirtämisen luokkahuone.
Graafisen suunnittelun opetustilat sijaitsevat pääosin viidennessä kerroksessa. Opetusryhmät pysyvät samoina kaikilla tunneilla, mutta vaihto-opiskelija seilaa eri ryhmien välillä valitsemiensa oppiaineiden perässä. Perspektiiviin ja tekniseen piirustukseen tutustutaan huoneessa, jota pienempää ei insituutista toistaiseksi ole löytynyt. Tottumattomassa hilpeyttä herättäen opettaja usein sanelee päivän teoriaosuuden kirjasta ja oppilaat kirjoittavat perässä, minkä jälkeen aletaan piirtää. Tässä vaiheessa yleensä itsellekin valkenee, mistä on kyse.

Julisteiden ja yritysten visuaalisen ilmeen suunnittelun luokkahuone.
Yllä olevassa luokassa ovat julisteiden ja yritysten visuaalisen ilmeen suunnittelun tunnit. Paperiluonnostelun jälkeen työskentely on koostunut tietokoneella istumisesta ja ystävystymisestä coreldrawin ja photoshopin kanssa. Tunneille saavutaan puolikin tuntia ilmoitettua alkamisaikaa myöhemmin, mikä aluksi hämmästytti. Toisaalta kyse on projektityöskentelystä, joten mahdollinen aikaansaamattomuus tunneilla korvataan työskentelemällä kotona ilman ohjausta. Lisäksi istunnot ovat useita tunteja kerrallaan, kukapa niitä jaksaisi...

Sivusisäänkäynnin portaikko.
Lukukauden alkamisen kunniaksi järjestettiin paloharjoitus. Palokuntakin saapui paikalle. Kolmannen vuosikurssin opiskelijoille tämä kuulemma oli ensimmäinen kerta, eli ohjelmanumero ei ole ainakaan jokavuotinen, ja urhoolliset palomiehet paloautoineen päätyivät kuvina moneen iPhoneen ja iPadiin.. Kuva on sivusisäänkäynnin kierrekäytävästä harjoitusten loputtua palomiesten kerätessä sammutusvarusteita ja oppilaiden palatessa tunneille.

Piirustuksen ja maalauksen opetustilaa.
Piirustusta ja maalausta opiskellaan parinkymmenen minuutin kävelymatkan päässä päärakennukselta. Tilat ovat vanhat ja tunnelmalliset ja käytävän lattia kumpuilee hauskasti. Boheemius väheni lämmityksen käynnistyttyä kolmannella viikolla, mitä ennen työskenneltiin ulkotakit päällä. Instituutin etätoimipisteistä tämä on erityisen varusteltu, sillä rakennuksessa on vessat. Vessapaperia ei ole, mutta eipä sitä ole päärakennuksessakaan (jossa saippuaa riitti lukukauden ensimmäisiksi päiviksi).

Opetuskieli on venäjä, mikä onneksi ei ole muodostunut suureksi ongelmaksi. Toki se, että monilla tunneilla pääpaino on piirtämisessä ja mallin perässä tekemisestä, vaikuttaa. Toisaalta opettajan puheestakin ymmärtää ilahduttavan paljon. Venäjää pääsee harjoittelemaan muutenkin runsaasti, sillä harva osaa englantia, mutta moni tulee herkästi juttelemaan instituutin ainoan vaihto-opiskelijan kanssa. Kuukauden jälkeen kanssaopiskelijat ovat tulleet mukavan tutuiksi ja kaveripiiriä muodostunut.

No comments:

Post a Comment